Suomalaisista joka neljäs asuu yksin. Vaikka sinkkuuteen on eri syitä eivätkä kaikki yksineläjistä tahdokaan vakituista kumppania, voi yksinäisyys vaivata toisinaan. Suomen kokoisessa maassa on kuitenkin paljon seuraa kaipaavia ihmisiä, jos sinkku päättääkin ryhtyä etsimään kumppania. Eri kaupungeissa on tietenkin erilainen sinkkutarjonta ja erilaiset mahdollisuudet tutustumiseen. Helpointa lienee isojen kaupunkien asukeilla ja näiden lähellä asuvilla sinkuilla, mutta ei peli ole menetetty maaseudun sinkuillakaan. Tärkeintä on lähteä avoimesti uusiin seikkailuihin ja katsella tarvittaessa vaikkapa vähän kauempaakin. Mitä jos kokeilisit nettideittejä?

Match-sivuston hyödyt seuranhaussa

Elämä on internetissä enemmän kuin koskaan. Myös treffailu on siirtynyt suurelta osin deittisovelluksiin ja -sivustoille. Nettideittejä ei kannata pelätä, sillä palvelujen käyttö on nykyisin helppoa. Etenkin Match osaa etsiä tietojesi ja mieltymystesi perusteella sinulle parhaat sinkkuprofiilit, joten rekisteröidy rohkeasti.

Nettideittailussa on helppouden lisäksi se hyvä puoli, että todennäköisyys potentiaalisen kumppanin sopivuudelle on suurempi. Pääset itse määrittämään kriteerisi ja toiveesi, joiden perusteella näet profiilit. Lisäksi keskustelun voi aloittaa rauhassa edeten ja viesteillä toiseen tutustuen. Toisaalta voitte tietenkin sopia treffit heti, jos ette tahdo käyttää aikaa sivustolla roikkumiseen.

Netissä deittaillessa on myös selkeämpää, millä asialla muut liikkuvat. Työ- ja opiskelupaikalla sekä harrastuksissa sitä harvoin tietää tarkoin muiden aikeita. Match-sivustolla voit olla varma, että sinkuilla on romanttiset tarkoitusperät. Toisaalta myös seuranhaussa on eri vakavuusasteita – toinen etsii vakavaa suhdetta, toinen taas kevyttä sunnuntaiseuraa. Kaikille löytyy sopivaa seuraa, kunhan malttaa nähdä hieman vaivaa.

Match, deittisovellus
vakavaan seuranhakuun
Tutustu sovelluksiimme

Tie suomalaisten sinkkujen luokse

Moni tahtoo kuitenkin yhä saada seuraa paikan päältä. Joku taas haluaa tuplata mahdollisuutensa etsimällä kumppania sekä netistä että livenä. Mitä olet valmis tekemään ihanan miehen tai naisen löytämiseksi? Annamme ehdotuksia suomalaisten sinkkujen löytämiseen. Mietiskele niitä ja testaa mielenkiintoisimmilta vaikuttavat vaihtoehdot.

Ikuisille oppijoille voi sopia jokin kansalaisopiston tai työväenopiston kurssi. Kiinnostaisiko sinua esimerkiksi kädentaitojen, kuvataiteen tai musiikin harrastaminen? Kokeile rohkeasti myös uusia aluevaltauksia, sillä aloittelijoillekin löytyy laajalti vaihtoehtoja. Jos olet rohkea, voit lähteä mukaan jopa teatteriin! Ilmaisutaitojen kehittäminen kannattaa aina – vaikket varsinaisesti seuraa löytäisikään, saat joka tapauksessa arvokkaita eväitä elämään ja treffailuun. Kursseilla saat helposti keskustelun käyntiin, sillä osallistujat ovat saman asian äärellä. Kun samoja naamoja näkee säännöllisesti, osanottajat tulevat tutuiksi ja juttelu sujuu luontevasti. Siitä onkin helppo siirtyä yhteystietojen vaihtamiseen ja varsinaiseen treffailuun. Jos et kuitenkaan ehdi sitoutua säännöllisiin kurssitapaamisiin, myös erilaisilta mielenkiintoisilta luennoilta saatat löytää sopivaa sinkkuseuraa.

Myös uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen kannattaa. Lajilla on väliä: parhaita ovat seurallisimmat liikuntamuodot, kuten paritanssi ja joukkuepelit. Parasta on, jos osallistujat pysyvät samoina viikosta toiseen. Toisaalta vaihtuvissa ryhmissä pääset tutustumaan laajempaan joukkoon ihmisiä, vaikkakin vain pikaisesti. Säännöllinen liikunta parantaa joka tapauksessa elämänlaatua – se ei siis ole pahitteeksi, vaikkei seuraa löytyisikään. Päinvastoin saatat tulla sen myötä itsevarmemmaksi, mikä varmasti näkyy deittailussakin.

Voisitko kuvitella tekeväsi vapaaehtoistyötä? Se antaa aina paljon myös tekijälleen. Eri kaupungeissa tarvitaan erilaisia vapaaehtoisia, joten selvitä paikkakuntasi mahdollisuudet. Vapaaehtoistyössä pääset todennäköisesti tutustumaan mahtaviin ja avoimiin tyyppeihin, joten älä epäröi auttaa. Jos haluaa hyötyjä miettiä, tällainen toiminta näyttää hyvältä myös ansioluettelossa. Pelkkää voittoa kaikille siis!

Tietenkään ei suomalaisten sinkkujen tapaamisesta voi puhua mainitsematta kuppiloita ja yökerhoja. Jos istut mielelläsi iltaa baaritiskillä, voit hyvin löytää treffikumppanin myös sieltä. Seuraava tapaaminen tosin kannattanee hoitaa selvin päin. Moni suomalainen suhde on syntynyt nimenomaan baarissa, joten tätä keinoa ei kannata täysin tuomita. Tärkeintä ei ole kohtaamispaikka, vaan kemioiden kohtaaminen.

Joka päivä Match synnyttää ihastuttavia rakkaustarinoita.
Nyt on sinun vuorosi. Ota ensimmäinen askel!
Liity heidän joukkoonsa!

Ideoita treffeille

Kun kumppani deiteille on löytynyt, pitää vielä keksiä treffipaikka. Kysy treffikumppaniltasi, olisiko tällä hyviä ideoita. Muussa tapauksessa voitte testata ehdotuksiamme. Tärkeintä on, että löydätte itsellenne sopivan kohteen. Silloin treffeistä tulee todennäköisemmin rennot ja pakottomat. Kun ei tarvitse jännittää treffien ulkoisia puitteita, on helpompi tutustua toiseen rauhassa.

Oletteko luontoihmisiä? Treffit metsäpolulla tai kansallispuistossa voivat osoittautua hyvinkin romanttisiksi. Suomessa on valtavasti kauniita luontokohteita, joissa mieli lepää. Tällaisilla rauhallisilla treffeillä ei tarvinne koko ajan puhua pälpättää, joten ujotkin deittailijat pääsevät leppoisasti alkuun. Myös veneretket, pyöräreissut ja muut ulkopuuhat ovat loistavia aktiviteetteja treffeille. Himoliikkujat lähtevät tietenkin yhdessä kunnon hikilenkille tai vaikkapa hiihtämään, sillä tällöin erittyvät endorfiinit takaavat hyvän olon treffeillä ja lähentävät deittailijoita. Toisaalta kaikki eivät välitä hikoilla varsinkaan ensitreffeillä – luonnosta voi onneksi nauttia rauhallisemmissakin tunnelmissa. Eväsretki puistoon on hyvä tapa viettää vehreitä treffejä keskustassakin.

Kiinnostaako kulttuuri? Museotreffit ovat tällöin varma valinta. Keskustelua syntyy väistämättä, kun nenän edessä on aina ajankohtaisia puheenaiheita. Näyttelyn jälkeen kannattaa suunnata vielä kahville tai lasilliselle jatkamaan juttua.

Jos teitä ei haittaa viettää treffejä pimeässä salissa, voitte lähteä ensitreffeilläkin elokuvateatteriin. Vaikka sitä ei suosita nykypäivänä enää yhtä paljon kuin ennen, on leffassa oma taikansa. Voittehan vaikka jakaa yhteiset eväät ja kenties jopa ottaa vaivihkaa toisianne kädestä kiinni. Sitä paitsi näytöksen jälkeen pääsee tietenkin keskustelemaan teoksesta. Sivistyneimmät treffailijat voivat toki suunnata teatteriinkin.

Pikaisetkaan treffit eivät ole huono idea, jos aika on kortilla tai jos pidempiin deitteihin sitoutuminen arveluttaa. Jos juttu luistaa, treffit kahvilassa ovat perinteinen mutta yhä toimiva vaihtoehto. Tuppisuille tai aktiivisempaa menoa kaipaaville on kuitenkin parempi valita vaikkapa rento kävelylenkki. Eipä tuopilla käyminenkään ole huono ajatus, jos se sopii kummallekin.

Oli paikka mikä tahansa, ole läsnä ja kysele treffikumppaniltasi kysymyksiä – älä kuitenkaan ryhdy ristikuulusteluun. Olennaista on todella kuunnella, mitä toisella on sanottavana. Pyri olemaan helposti lähestyttävä, niin löydät todennäköisemmin haluamaasi seuraa.